Suomessa arvioinnin nousun ja lopullisen läpimurron alku ajoittuu 1990-luvun puoleen väliin. Alku oli kuitenkin monin tavoin hapuilevaa. Osallistuin itsekin useisiin julkisen hallinnon tilaisuuksiin, jossa epäillen pohdittiin, mitä arviointi oikeastaan on ja minkälaisia hyötyjä sillä aikaansaadaan.
Vaikka arviointi tuntui erinomaiselta mahdollisuudelta edistää tietoperustaista toimintaa, epäilin alkuvaiheessa itsekin sen jatkuvuutta. Oletin, että arviointi katoaisi nopeasti horisonttiin monen muun hallinnon kehittämisen aallon tavoin. Toisin kuitenkin kävi. Arviointi on vakiintunut osaksi suomalaisen julkisen hallinnon toimintakäytäntöjä.
Arviointi on ollut suomalaisen hallinnon kehittämisen menestystarina. Onkin hyvä pohtia, miksi arvioinnista on tullut samalla tavalla arkea ja normaalia toimintaa kuin esimerkiksi strategisesta johtamisesta tai talousjohtamisesta.
Yksi selitys löytyy epäilemättä siitä, että arviointi on saavuttanut sille asetettuja tavoitteita. Se on lisännyt hallinnon läpinäkyvyyttä, tilivelvollisuutta ja luonut ainakin jossakin määrin perustaa kehittämiselle.
Suomalaisessa hallinnon toimintakulttuurissa arvostetaan tietoperustaisuutta monta muuta maata enemmän. Tutkijoiden ja käytännön toimijoiden yhteistyötä arvostetaan ja se on luontevaa. Toiminta on usein käytäntölähtöistä ja ratkaisukeskeistä. Nämä tekijät ovat epäilemättä olleet edesauttamassa arvioinnin vakiintumista osaksi hallinnon kehittämistä.
Arviointikäytännötkin ovat mitä ilmeisimmin toimivia. Arviointi on riittävässä määrin säilyttänyt eettisen uskottavuutensa ja riippumattomuutensa.
Varsinkin valtionhallinto on löytänyt uusia tapoja tilata ja hyödyntää arviointeja. Tästä ovat muun muassa esimerkkeinä VNTEAS-hankkeet (Valtioneuvoston tutkimus- ja selvitystoiminta) sekä valtion liikuntaneuvoston ja ulkoministeriön arviointeihin liittyvä toiminta.
Jatkuvuutta on tuonut myös se, että arvioinnin tekijäjoukko on ollut laaja-alaista. Aluksi arviointia tekivät erityisesti yliopistotoimijat, mutta vähitellen myös konsultteja on ollut yhä enemmän erilaisten arvioiden tekijänä. Tämän lisäksi arvioitsijaosaajia on julkisella sektorilla. Suomeen ei kuitenkaan ole kehittynyt syvälle meneviä arvioinnin koulutusohjelmia. Tämä onkin saattanut koitua arvioinnin eduksi. Arviointitoimintaan on ollut mahdollista tulla monenlaisella taustalla, koska se ei ole jonkin kapea-alaisen profession yksinoikeus. Suomen arviointiyhdistys on lisäksi koonnut eri arvioinnin toimijoita hienosti yhteen.
On silti selvää, että arvioinnissakaan ei voida vakaasta noin 30-vuoden historiasta huolimatta jäädä lepäämään laakereilleen. Esimerkiksi teknologian – varsinkin tekoälyn – kehitys haastaa tiedon tuottamisen tavat ja käytännöt. Tulevaisuuden arvioitsijat ovat luultavasti heitä, jotka osaavat luoda ymmärrystä teknologialla tuotetusta tiedosta käytännön toimintaan.
Professori Jari Stenvall, Tampereen yliopisto
Suomen Arviointiyhdistys myönsi professori Stenvallille elämäntyöpalkinnon 2022.
