Kuva Peter Rutherhagen

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvo on sekä itseisarvoinen että välillinen: kansainvälisesti kiinnostava hyvinvoinnin ja tasa-arvoisen yhteiskuntakehityksen kokeilulaboratorio. Sen ytimessä, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudistamisen välittäjäaineena toimivat sosiaaliset innovaatiot. Ne edellyttävät arvioinnilta erityistä monipuolisuutta ja viestinnällistä otetta: ehkä hulluiltakin tuntuvien ideoiden syvällistä luotausta ja sanoitusta, koska vasta kunnon tarinat saavat onnistumiset lentoon.

Suomi on täynnä nerokkaita suvi-innovaatioita

Peruskoulu, äitiyspakkaus ja tulevaisuusvaliokunta – esimerkkejä maailmallakin hehkutetuista suomalaisista sosiaalisista innovaatioista. Sosiaalisella innovaatiolla tarkoitetaan käytäntöön vietyjä keksintöjä tai parannuksia, jotka vaikuttavat myönteisesti ihmisten elämään vastaamalla heidän sosiaalisiin tarpeisiinsa. (Wikipedia).

Monien perheiden kesätraditioihin kuuluvissa suomalaisissa kesätapahtumissa törmää usein riemastuttaviin pienen skaalan innovaatioihin. Suomalaisessa kylähulluudessa saattaa sisun lisäksi olla sosiaalisen innovaation ydinelementtejä. Rohkenisin kutsua näitä kesätapahtumia itseässäänkin sosiaalisiksi innovaatioiksi.

Rauman pitsiviikoilla joitakin vuosia sitten törmäsin Häplänperän valittajiin, joka edustaa em. näkökulmaa mainiossa muodossa: se lisää hyvinvointia (ja hyväntuulisuutta!) omassa kohderyhmässään ja on ehdottoman ihmislähtöinen ja osallistava. Lähtökohtana innovaation synnyssä on ollut (varsin yleisesti esiintyvä) hypoteesi siitä, että naiset kansoittavat useimmat kulttuuritapahtumat (- ja myös hieman kiistanalaisempi osa oletuksesta, että lopun aikaa he valittavat kotonaan!). Tämän pohjalta on luotu toimintamalli, jossa syntyy sekä hyvinvointia että osallisuutta. Miesparkilla on synnytetty pitsivapaa vyöhyke, jossa tätienergia ja ihmislähtöisyys kohtaavat ja kukoistavat. Sosiaalinen innovaatio. Tässäkin tapauksessa palvelun kehittämisen matka on tärkein.

Pienimuotoisten sosiaalisten innovaatioiden lisäksi Suomi profiloituu kyvyllään ottaa koko väestön voimavarat käyttöön. Kuten viime aikoina olemme kansainvälisessä mediassakin voineet todeta, Suomea arvostetaan muun muassa juuri sen sosiaalisten innovaatioiden kyvykkyyden vuoksi. Sosiaaliset innovaatiot ylittävät rajoja (sektorien, tieteenalojen, valtioiden jne.) ja siksi ne ovat erityisen kiinnostavia ilmiömäisen julkisen johtamisen kannalta. Toimintaympäristössämme ne ovat virkistävän huomion herättävä, mielipiteitä jakava ja ajattelua ravisteleva versiomme ihmislähtöisestä kehittämisestä.

Miten tunnistamme sosiaalisen innovaation säännönmukaisuudet ja piirteet, joita voidaan skaalata ja ottaa laajemmin käyttöön? Tässä arvioinnilla on oma tärkeä roolinsa. Arvioinnin tehtävä nimittäin on analysoida toimintaa suhteessa sille asetettuihin tavoitteisin ja kriteereihin ja parantaa toiminnan laatua, soveltuvuutta ja myös tulevaisuuden kehittämistarpeita.  Sosiaalisten innovaatioiden kokeiluluonteesta ja erityispiirteistä (kontekstisidonnaisuudesta, oppimisen ensisijaisuudesta ja ainutlaatuisuudesta) johtuen toiminnan rinnalla kulkeva ja sitä tukeva kehittävä arviointi näyttää soveltuvan niiden arviointi- ja oppimistarpeisiin parhaiten.

Arvioinnin systematiikka ja hämmästelyn jalo taito – molempia tarvitaan

Arviointi on järjestelmällistä ja systemaattisesti dokumentoitua, arvottavaa ja sovituille arviointikriteereille perustuvaa analyysia suhteessa asetettuihin tavoitteisiin ja kriteereihin siitä, toimiiko tietty toimenpide. Julkisessa johtamisessa se on tärkeä osa tietopohjaa ja johtamiskulttuuria. Arviointi hakee myös vastausta siihen, mitä yleistettävää arvioinnin kohteen toimivuus ja vaikutuskartta kertoo meille vaikuttavuuden mekanismeista, mikä on se vaikutustarina, joka muutosta eteenpäin vie. Arvioinnin tavoitteena on aina toiminnan parantaminen, mutta sosiaalisten innovaatioiden kohdalla olennaisesti myös niiden tekijöiden tunnistaminen, joilla vaikuttavuutta syntyy: yhteinen tavoite, voimavarat siihen pääsemiseksi ja omistajuus. Sosiaalisissa innovaatioissa tärkeämpää voikin olla matka kuin itse lopputulema.

Arvioinnissakin tärkeintä on uteliaisuus: halu löytää vastauksia ja ymmärtää. Huomio tulisi kiinnittää siihen, mistä tulokset kertovat ja miten niitä jaamme eteenpäin ja skaalaamme prosessin aikana opittua, sen sijaan että tyytyisimme vain pähkäilemään mitä (lopputuloksista) skaalaamme. Tässä on viime kädessä kyse kulttuurin muuttamisesta: uteliaisuudesta, rohkeudesta, osallisuudesta ja innostuksesta. Arvioitsijankin paras ohjenuora voisi kiteytyä tähän Mary Oliverin ajatukseen: huomioi – hämmästy – kerro eteenpäin!  Keinot kulttuurinmuutokselle ovat yksilöistä ja yhteisöistä lähteviä ja moninaisia ja sellaisina edellyttävät kehittävää otetta ja aktiivista viestintää ja tarinallistamista.

Kaisa Lähteenmäki-Smith, Arviointiyhdistyksen hallituksen jäsen, johtava asiantuntija, Sitra

Kirjoittaja keskusteli sosiaalisista innovaatioista pohjoismaissa Almedalenin politiikkaviikolla ja tunsi jälleen kerran ylpeyttä suomalaisesta kokeilukulttuurista ja kylähulluudesta    

Tutustu myös https://medium.com/@courtneysymons/what-i-learned-writing-a-haiku-every-day-for-100-days-ad23865ef760

Julkaistu 29.7.2018