Kuva: Maarit Kytöharju

Eveliina Saari, johtava tutkija, ohjelmajohtaja, Työterveyslaitos

Palasin juuri Thessalonikista Euroopan arviointiyhteisön konferenssista, jossa esittelimme Työterveyslaitoksen ja VTT:n yhteistyönä kehitettyä ihmislähtöistä arviointimenetelmää eri maiden evaluaattoreille ja arviointitutkijoille. Tunsimme olevamme oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Konferenssissa eettisyys, hyvinvointi ja kestävyys arvioinnin kehyksinä ja kriteereinä nostettiin vahvasti agendalle kiihtyvän teknologiakehityksen ja ilmastomuutoksen aikana.

Esimerkiksi Emeritus professori Brad Cousins Ottawan yliopistosta kehotti olemaan tietoinen, kenen arvojen näkökulmasta arviointeja tehdään ja mikä on valittujen arvojen eettinen perusta; arvioimmeko kehitystä jatkuvan kasvun vai kestävyyden arvojen valossa. Professori Tineke Abma VU University of Amsterdamista nosti esiin puolestaan hoivan näkökulman olevan aliarvostettu arvona nykyaikaisessa länsimaisessa kulttuurissamme. Hoiva voidaan määritellä laajasti sekä itsestä, toisista että ympäristöstä huolehtimisena: ”We suggest caring be viewed as species activity that includes everything that we do to maintain, continue and repair our world so that we can live in it as well as possible. That world includes our bodies, ourselves and our environment, all of which we seek to interweave in a complex life-sustaining web” (Fisher &Tronto, 1990, p.4). Eettinen arviointi ottaa hoivan merkityksen ihmisyyden arvona huomioon.

Arviointeja ovat perinteisesti ohjanneet taloudelliset arvot ja tilivelvollisuuden täyttämisen motiivi. Ohjelma, kokeilu tai hanke arvioidaan, jotta voidaan todistaa, mieluiten numeroilla, että se on saanut aikaan muutosta ja että siihen investoidut panostukset ovat tuottaneet tulosta. Arviointien tekemisen taito on korostanut ulkoista arviointia, siis sitä, että joku puolueeton arvioija kerää arvioinnin kohteesta tietoa ja kirjoittaa arviointiraportin, joka sitten esitellään vastuutahoille erilaisina suosituksina. Mutta onko kukaan arvioija oikeastaan puolueeton? Olisiko vihdoinkin aika nähdä arviointi tilivelvollisuuden täyttämisen sijaan yhdessä oppimisen mahdollisuutena ja moniarvoisen pohdiskelun areenana?

Ihmislähtöinen arviointimenetelmämme nostaa ihmiseen kohdistuvat vaikutukset keskiöön. Ihmislähtöisyydellä olemme tarkoittaneet ihmisen hyvinvoinnin paranemista sekä sitä, että arvioinnin kohteet ovat itse voineet osallistua arviointeihin, oppia niistä ja kehittää itse jatkotoimenpiteitä rahoittajien kanssa.

Mitä sitten on hyvinvointi? Esimerkiksi Työterveyslaitoksella hyvinvointi on perinteisesti määritelty työntekijän näkökulmasta työn terveellisyytenä, turvallisuutena sekä tietotyön lisääntyessä yhä enemmän myös stressittömyytenä, työn sujuvuutena, työn imuna ja sosiaalisena hyvinvointina. Toistamme jatkuvasti niitä hyviä käytäntöjä, jotka saavat nämä aikaan, mutta emme ota kantaa juurikaan siihen millainen työ luo hyvinvointia laajemmin.

Arviointikonferenssin keskustelut saivat minut pohtimaan moniulotteisempaa hyvinvoinnin käsitettä; tulisiko hyvinvoinnin käsite ulottaa ihmisen luontosuhteeseen asti. Työhyvinvointi ei olisi vain sitä, että sinun työolosuhteesi ovat psykologisessa ja fysiologisessa mielessä kunnossa, vaan sitä että tekemäsi työ tuottaa hyvinvointia muille ihmisille, maapallolle ja sitä kautta koko ihmiskunnalle. Jos hyvinvointi nähdään myös kestävyytenä ja hoivan toteutumisena, tulee arvioinnin ja tutkimuksen kohteeksi uudella tavalla myös työn sisältö, sen kestävyys, mielekkyys ja eettisyys niin luonnon kuin ihmisenkin kannalta.

Voisiko ilmastomuutoksen hillitseminen olla hyvinvoinnin syvällisempi tavoite? Nyt jos koskaan tämä olisi ajankohtainen digiloikan jälkeinen hyvinvointikäsitteen venytys.

Eveliina Saari on johtava tutkija Työterveyslaitoksella, jossa hän tutkii työn muutosta erityisesti digitalisoituvassa palvelutyössä ja on kehittänyt kehittävän arvioinnin menetelmiä. Hän toimii lisäksi Strategisen tutkimuksen työtä ja hyvinvointia tutkivien ohjelmien ohjelmajohtajana. Hän on aikuiskasvatuksen, erityisesti kehittävän arvioinnin ja organisaation oppimisen dosentti Jyväskylän yliopistossa.

Julkaistu 11.10.2018